ROOSA B. DIY | filmikoru

29. lokakuuta 2012

Esittelenpä teille erään ihastuttavan pienyrityksen nimeltä Roosa B. Minun rakas ihana suklaasyöppö ystäväni sekä pitkäaikainen kämppikseni päätti perustaa oman käsityöyrityksen, jossa Roosa antaa vanhoille materiaaleille uuden elämän. Ajatus yritykseen lähti Coca-Cola -korvakoruista, jotka vilahtivat kesällä muutamassakin asussa.

Noh viime viikolla Roosa tekaisi aivan ihastuttavan korun, joka mun oli tietenkin saatava omakseni! Tässä siis muutama kuva tästä kaunokaisesta sekä samassa pieni sneak peek mun asusta, josta parempia kuvia myöhemmin.


Tässä pientä tarinaa tästä filmikorusta Roosan kertomana :)
Hyökkäsin taas Hesas ollessani tavalliselle kirppiskierrokselle. Siellä sitten pörräilin etsimässä kaikkee jännää ja sattumalta naaman kohdalle osui vhs-nauhaa. Siitä sitten halvalla otin rullan ja mietin mitä voisin tehdä. Menin kotiin ja innoissani aloin heti neulomaan. Neuloin monta eri versiota ja ideoita oli paljon. No erilaisten kokeilujen, pähkäilyjen ja sattumien tuloksena syntyi koulupäivän aikana filmiranneke. Jasmin sitten heti varasi itselleen omansa ja meitsi joutu kutomaan toisen vielä itselleen ;)

Nyt Roosalla on jo oma nettikauppa, jossa tätäkin korua saa ostaa omakseen 10eurolla :) Sinne pääset täältä. Roosan blogiin pääset myös tästä. Niin ja käykäähän myös tykkäämässä Roosa B. sivustosta myös facebookissa :)

16 kommenttia

  1. hieno! ja kekseliästä :--)

    VastaaPoista
  2. tosi ihana idea ! : ) vakavasti harkitsen tollaisen ostamista itselleni ::::: )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. osta ihmeessä! Roosa tulee iloiseksi ja minäkin tietenkin :)
      Ite ainakin tykkään tosta korusta hurrrrjasti :)

      Poista
  3. Löysin ton just tänään itekin Roosan nettisivuilt, ja pakko sanoa et upea :)). Tykkään!!

    VastaaPoista
  4. wow,lovely bracelte!

    http://glamourgirl-bg.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Hieno koru ja erityisesti jokaisesta tuotteesta tehtävä lahjoitus on oikeasti tärkeätä ja hienoa. Vaikka tekijä on opiskelija ja tarvisi varmasti jokaisen sentin itselleen, antaa hän kuitenkin siitä myös muille. Hieno Roosa ja kiitos sinulle Jasmin kun jaat tällaisia!

    VastaaPoista
  6. Wau, tuntuu varmaan mahtavalta kun sun kämppis perustaa oman yristyksen:) Onko Roosa sun paras kaverikin? :))
    Kuka noi kuvat on kuvannut, ja ootko itse tossa käsimallina? Vai Roosa? :)
    Ihana idea oikeesti tää<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Joo, mä oon Roosasta super ylpee :) Kyllähän se on yksi mun tärkeimmistä ystävistä.

      Ja nää kuvat on ottanu tosiaan Roosa kun otettiin ne samalla ku mun asukuvatkin :)

      Poista
    2. Yleensä Jasmin on se malli ja mä kuvaaja;) Mutta kiitos kehuista!:)

      Poista
    3. No aika tasasesti kaikki muutkin mua kuvailee :D äläs omi kaikkea kunniaa Roosa, mur! :D
      Mut respect uskollinen kuvaaja <3

      Poista

Latest Instagrams

CONTACT

jasmin.valta@hotmail.com

© JAVS. Design by FCD.